lauantai 27. huhtikuuta 2013

Kevättä, kevättä

Huhtikuu lähestyy loppuaan ja kohta päästään istutushommiin. Kunhan ilmat vähän lämpenisi.


Säkit selvisivät hyvin talvesta pressujen alla.


Ruohosipuli jo pilkottaa mullasta. Talvehtiminen onnistui.


Tänään kylvin kukka-, ruusu- ja lehtikaalia, rucolaa, auringonkukkaa, kääpiösamettikukkaa sekä kaneli- ja sitruunabasilikaa sekä korianteria.

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Kirjallisuutta sadepäivän ratoksi

Vettä sataa ja loputkin lumet saa (toivottavasti) kyytiä. Nyt on hyvä tehdä suunnitelmia vaikka näiden uutuuskirjojen kanssa.

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Vähän takapakkia

Viikon talviloma sai aikaan sen, että kaikesta varastoon kastelusta huolimatta  turpeet kuivahti ja taimen alut myös. Tänään uusintakylvö ja lisäksi pensas- ja kirsikkatomaattia, avomaankurkkua, kurpitsaa, rucolaa ja purjoa kasvamaan.




torstai 4. huhtikuuta 2013

Kasvun ihmeitä


Viime kesäinen paprika vietti talven sisällä, viimeisen parin viikon aika tullut kasvupyrähdys ja paprikan alkuja jo useita. Kukkia sitäkin enemmän.




Lankalauantaina kylvetyt auringonkukan alut jo kasvaneet huikeasti. Lisäksi kylvetty avomaankurkkua, kurpitsaa, tomaatteja ja purjoa. Nämä muut eivät vielä ole ehtineet pintaan, paitsi yksi kurkku.


Maissit ovat jo yli 30 senttisiä. Pääsiäisenä ne pääsivät suurempiin ruukkuihin.